Uutiset

Nenäpäivän monipuolisuus innosti Kaslinkin mukaan

Artikkelin julkaisu päivämäärä

27.05.2020

Jaa sosiaalisessa mediassa

"Suosittelen yhteistyötä todella lämpimästi kaikille toimijoille. Nenäpäivä tarjoaa arvokkaan yhteistyön, jota voi hyödyntää äärimmäisen monella tavalla", kertoo Susanna Kallio
 
Yhteistyö perustuu arvoihin ja liiketoiminnan ytimeen
 
Kaslink on aina pitänyt hyväntekeväisyyttä tärkeänä ja nyt haluttiin löytää tapa sen tekemiseen niin, että se tukee omia arvoja parhaalla mahdollisella tavalla. Yksi Nenäpäivän tärkeistä teemoista, ravinto, oli Kaslinkin oman liiketoiminnan ytimessä, ja näin ollen yhteistyössä yhdistyivät sekä Kaslinkille että Nenäpäivälle tärkeät arvot ja teemat. Kaslink toteutti yhteistyötä hyödyntämällä runsaasti erilaisia sisältöjä omissa kanavissaan, tuoden esille sekä Nenäpäivän tärkeää viestiä että omalle liiketoiminnalleen tärkeitä teemoja. Nenäpäivässä hauskalla otteella haastetaan ihmisiä mukaan positiivisen kautta. Tämä erotti Kaslinkin mukaan Nenäpäivän muista toimijoista ja herätti osaltaan kiinnostuksen yhteistyöhön. Arvot, liiketoiminnan ydin, yhteiset sisällöt sekä positiivisuus – näistä palikoista on tämä onnistunut yhteistyö rakennettu!  
 
 
Nenäpäivää voi hyödyntää monin eri tavoin
 
Ensimmäisenä kampanjavuonna yhteistyötä hyödynnettiin monin eri tavoin, jotta tulevina vuosina osataan ja uskalletaan rohkeasti kokeilla uusia asioita. Kaslink toi yhteistyötä esille sekä yrityksen että Aito-brändin omissa kanavissa muun muassa kampanjasivustolla, tiedotteella ja myös Aito-brändin omien vaikuttajien kautta vaikuttajien kanavissa. Somessa yhteistyötä tuotiin esiin muun muassa reseptiikalla ja somearvonnoilla. Lisäksi yritys järjesti sisäisiä Nenäpäivätempauksia. Myyntikenttä nosti yhteistyötä esiin myös asiakasrajapinnassa ja se sai hyvin positiivista vastakaikua.
 
Yritysviestinnän some-aktivoinnista eniten huomiota herätti Kaslinkin eri osastojen omat Nenäpäivä-tarinat, joita jaettiin Kaslinkin omalla Facebook-sivulla. Tarinoissa työntekijät eri osastoilta kertoivat, mitkä Nenäpäiväteemat, ravinto, terveys, koulutus vai turva, heillä on lähimpänä sydäntä, ja mihin he haluaisivat tehdä Nenäpäivälahjoituksen. Haastateltavat kuvattiin Nenäpäivän iloisessa hengessä punaiset nenät nenillä. Näin saatiin positiivisella tavalla esiteltyä eri osastoja ja tuotua vakavaa teemaa esiin. Haastattelujen aikana tuli selvästi esille, että henkilöstö näki yhteistyön erittäin arvokkaana ja tärkeänä ja kehuivat, että on hienoa edustaa yritystä, joka on tällaisessa mukana: ollaan ylpeitä omasta työpaikasta, kun tehdään hyviä asioita. Nämä tarinat olivat myös Kaslink Facebookin historian tykätyimpiä postauksia. “Oli hieno huomata, kuinka porukka on innostunut ja mukana, kun aihe on tärkeä”, kertoo Susanna ilahtuneena. 
 
Kaslink Aito -tuotteet olivat myös vahvasti esillä Nenäpäivän eri tapahtumissa starttipressistä Nenäpäivä-showhun ja Elisa-Kulman tapahtumista kiitos-lahjakasseihin. Yksi hauska tempaus toteutettiin yhteistyössä toisen Nenäpäivä-kumppanin Espresso Housen kanssa: Kaslinkin ja Espresso Housen työntekijät piristivät Nenäviikolla ohikulkijoiden päivää jakamalla marraskuisena päivänä kahvia kaurajuomalla Helsingin ydinkeskustassa vastaantulijoille, joilla oli päällään jotain punaista. Tämän lisäksi työntekijät poikkesivat lähellä olevien yritysten toimitiloihin ja palavereihin tarjoamaan kahvia ja hyvää mieltä. Näin saatiin kokeiluja omille tuotteille sekä herätettiin huomiota positiivisella tavalla. Susanna kannustaakin Nenäpäivän kumppaneita rohkeasti yhteistyöhön toistensa kanssa mahdollisuuksien mukaan saavuttaakseen entistäkin parempia tuloksia yhdessä.
 
 
Ensimmäisen kampanjavuoden tavoitteet ylittyivät reippaasti
 
Uusissa kumppanuuksissa ensimmäinen vuosi on usein vasta harjoittelua, jonka jälkeen päästään syvemmälle ja tekemään asioita parhaalla mahdollisella tavalla molemminpuolisia vahvuuksia hyödyntäen.  “Meistä tuntui, että jo ensi tapaamisessa olimme yhteistyössä syvemmällä tasolla kuin monissa kumppanuuksissa vasta ensimmäisen vuoden jälkeen. Yhteinen sävel löytyi heti”, kuvaa Susanna yhteistyön alkumetrejä. Ensimmäiselle kampanjavuodelle asetetut tavoitteet ylittyivätkin reippaasti. Kaslinkin tavoitteena oli välittää Nenäpäivän teemoja ja luoda sisältöjä sitä kautta itselle. Tämän lisäksi Kaslinkilla haluttiin innostaa omaa henkilöstöä mukaan auttamaan hauskalla tavalla. Molemmat tavoitteet toteutuivat äärimmäisen hyvin. Erilaisia tapoja hyödyntää yhteistyötä ulkoisesti syntyi pitkin kampanjaa ja niitä hyödynnettiin paljon enemmän kuin aluksi oli ajateltukaan. “Saimme erinomaista kampanjatukea pitkin vuotta. Jo ensimmäisessä yhteisessä palaverissa olimme ideoineet raamit ja löytäneet yhteisen sävelen. On helppo tehdä tämän kaltaisen kumppanin kanssa yhteistyötä, koska apua ja vastauksia tulee ja myös selkeästi vastakaikua omille ideoille, kun ne tuntuvat oikeilta. Tuki ylitti kaiken, mitä koskaan osasimme odottaa. Olemme loistokkaasti saaneet rakennettua ja suunniteltua yhteistyötä myös tuleville vuosille”, Susanna kertoo.
 
 
Nenäpäivä-yhteistyö oli tärkeä osa Kaslinkin ja Aidon vastuullisuusohjelmaa. Nenäpäivä auttaa heitä oman ydinviestinsä jalkauttamisessa terveellisen ravinnon osalta ja on tätä kautta tärkeässä roolissa osana vastuullista viestintää. “Suosittelen yhteistyötä todella lämpimästi kaikille toimijoille. Nenäpäivä tarjoaa arvokkaan yhteistyön, jota voi hyödyntää äärimmäisen monella tavalla. On vaikea saada vakavia asioita nostettua inspiroivalla tavalla, ja tämä on erityisen tärkeää tällä hetkellä maailmassa, jossa elämme. Nenäpäivä nostaa ilon kautta tärkeitä asioita esiin”, Susanna päättää.
 
 
 
Haastateltavana Susanna Kallio, Brändi- ja kategoriajohtaja, Fazer Lifestyle Foods | Non-Dairy
 
Haluatko mukaan kumppaniksi? Käy tutustumassa yhteistyömahdollisuuksiin lisää täältä