Uutiset

Plan International: ”Kuukautissiteiden ansiosta takaisin kouluun”

Artikkelin julkaisu päivämäärä

06.11.2018

Jaa sosiaalisessa mediassa

Ossi Heinänen Etiopiassa vahvojen nuorten naisten kanssa. Kuva: Plan International

”Ensimmäistä kertaa tunsin itseni vapaaksi”, sanoi Tezerash, joka siihen asti oli ollut ihan hiljaa koko keskustelun ajan.

”Kun sain kuukautissuojia käyttööni, minun ei enää pysyä kotona kuukautisten ajan. Kuukautisista avoimesti puhuminen kylässämme sai miehenikin ymmärtämään, että kuukautiset ovat ihan normaali asia. Elämäni muuttui täysin.”

Tapasin Tezerashin pienessä kylässä Daran alueella Etiopiassa. Siellä, kuten monessa muussakin toimintamaassamme, kuukautisia on pidetty perinteisesti häpeällisenä asiana. Niistä ei ole ollut sopivaa puhua, eikä niiden aikana ole ollut soveliasta liikkua ihmisten ilmoilla. Myös kuukautissuojien puute on kahlinnut tyttöjä ja naisia.

On hienoa, että Plan International Suomi on muiden järjestöjen kanssa Nenäpäivä-kampanjassa. Se antaa meille kaikille suomalaisille mahdollisuuden tehdä maailmasta parempaa paikkaa ja tukea pitkäkestoista työtä maailman lasten elämän parantamiseksi.

Me Planissa haluamme oikeudenmukaisen maailman, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Siksi parannamme erityisesti kehitysmaiden tyttöjen koulutusta, suojelua sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyttä.

Tytöillä on edelleen sukupuolensa takia heikommat lähtökohdat toteuttaa oikeuksiaan ja mahdollisuuksiaan kuin pojilla. Tytöt kärsivät huonosta koulutuksesta, lapsiavioliitoista, väkivallasta, lapsikaupasta ja varhaisista raskauksista, erityisesti kehittyvissä maissa. 

Tänä vuonna edistämme Nenäpäivä-varoilla Etiopiassa tyttöjen mahdollisuutta käydä koulua. Tärkeässä osassa on tiedon lisääminen kuukautisista ja kuukautishygieniasta. Etiopiassa noin puolet tytöistä on yhdestä neljään päivää poissa koulusta kuukautisten aikana. Tukemamme nuorten ryhmät valmistavat edullisia kestositeitä, joihin tytöillä ja heidän perheillään on varaa.

Tezerashin kylässä Etiopiassa – kuten monessa muussakin kylässä – asiat ovat nyt parantuneet. Tezerash on nyt yksi lähiyhteisön aikuisten ryhmää, joka organisoi edullisten kestositeiden myyntiä koulussa. Läheisen kylän nuoret yrittäjät ovat valmistaneet kestositeet säästöhankkeessamme. Tuellamme kyläkouluun on rakennettu huone, jossa tytöt voivat kuukautisten aikaan levätä sekä vessa, jossa tytöt voivat turvallisesti huolehtia kuukautishygieniasta. Kaikki oppilaat saavat tietoa kuukautisista, ja niistä jutellaan avoimesti.

Tyttöjen koulunkäynti on lisääntynyt merkittävästi, kun poissaolot kuukautisten takia ovat lähes loppuneet. Asenteet kuukautisia kohtaan ovat muuttuneet. Koulun oppilaiden ja rehtorin mukaan pojatkin suhtautuivat nyt kuukautisiin arkipäiväisesti ilman sen suurempaa mystiikkaa.

Tämä on loistava esimerkki siitä, miten tyttöjen aseman parantaminen hyödyttää koko yhteisöä ja yhteiskuntaa. Eri sukupuolille asetettujen haitallisten ennakkokäsitysten purkaminen ja tasa-arvon vahvistaminen hyödyttävät kaikkia.

Ossi Heinänen
pääsihteeri, Plan International Suomi

 

Lue myös Arja Korisevan kokemuksia hankematkalta Etiopiasta 2018.