Uutiset

Onnellinen ihminen haluaa auttaa muita

Artikkelin julkaisu päivämäärä

07.12.2016

Jaa sosiaalisessa mediassa

Anna-Liisa Tilus on ollut vapaaehtoisena Nenäpäivässä jo vuosia. Leijona-klubilaiset keräsivät vuonna 2015 lippailla noin 160 000 euroa.

Hyväntekeväisyys ja Nenäpäivä-kampanja kuuluvat yhteen. Ilman vapaaehtoisia Nenäjoukkoja kampanjan keräystulos jäisi merkittävästi pienemmäksi.

Nenäjoukot järjestävät erilaisia tapahtumia ja tempauksia, joiden tuotto lahjoitetaan Nenäpäivälle. He ovat myös konkreettisesti ojentamassa kätensä maailman lasten hyväksi – keräyslipas kourassa.

Mutta mikä saa ihmisen antamaan omastaan toisen hyväksi? Ja miksi toista ärsyttää, että joku haluaa auttaa?

Auttaminen nostaa tunteita

Auttaminen on ihmiselle lajityypillinen ominaisuus, joka on kehittynyt evoluution myötä, sanoo kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessi Helsingin yliopistosta.

– Parhaiten yhteen pelaavat ryhmät ovat jääneet parhaiten heimoina henkiin.

Pessin mukaan hädän ja tuskan näkeminen uppoaa meissä syvälle.

– Se tuntuu pahalta ja sen kuuluukin tuntua pahalta.

Tämä ei kuitenkaan yksistään selitä sitä, miksi ihmiset haluavat auttaa. Olennaisen tärkeää on myös tunne, joka auttamisesta seuraa.

– Ihminen on olento, joka saa syvää iloa auttamisesta ja sitä kautta hänen merkityksellisyydenkokemuksensa vahvistuu: ”Saan aikaan hyvää, olen tarvittu, olen tärkeä.” Jo pieni lapsi iloitsee näistä ihmisyyden voimaytimistä valtavasti, Pessi kertoo.

Altavastaaja kokee auttamisen uhkana

Kaikessa hyväntekeväisyystyössä kohtaa myös ihmisiä, joiden mielestä rahaa kerätään ”väärälle kohteelle”. Nenätoimistostakin kysytään joskus, miksi apua ei anneta kotimaan lapsille.

– Empatia on itse asiassa hyvinkin vääristynyttä. Meidän on helpointa ymmärtää itsemme kaltaisten ihmisten hätää, Pessi toteaa.

Toisen hätä saattaa myös tuntua uhkalta itselle.

– Kyky auttaa ja kyky olla itsekäs, tuhoavakin, ovat meille luontaisia. Jos olemme uhattuja, jälkimmäinen aktivoituu. Jos taas perustarpeemme ovat kunnossa, iloitsemme voidessamme edistää toisten hyvää, sanoo Anne Birgitta Pessi.

Eroja auttamishaluun löydetään Pessin mukaan geeneistä, temperamentista ja lapsuudenkasvatuksesta.

– Myös elämänkokemukset vaikuttavat. On esimerkiksi tutkimuksia, joiden mukaan kovia kokeneet ovat valmiimpia auttamaan toisia.  Mutta on myös päinvastaisia tuloksia. Paljon on kiinni laajasta kehyksestä: Kuinka tyytyväinen tai onnellinen ihminen on?

– Nämä elementit vahvistavat toisiaan; onnellisemmat ihmiset ovat auttavaisempia, ja auttavaiset onnellisempia.

Ymmärränkö toista?

Kirkkososiologian professori Anne Birgit Pessi kehottaa ihmistä kysymään itseltään, osaako hän löytää empatiaa sellaisia kohtaan, jotka valitsevat arjessaan omien arvojen kannalta väärän vaihtoehdon.

– Mistä he tulevat, mitä he pelkäävät, mistä iloitsevat, mitä he toivovat lapsilleen? Osaanko kohdata heitä edes ajatuksissani, ihminen ihmisenä?

Näihin kysymyksiin vastaaminen voi helpottaa asettautumista toisen asemaan. Sitä kautta tekee myös itselleen hyvää: Auttamisesta kun seuraa kaksin verroin hyvä mieli – niin auttajalle kuin autettavalle.