Nenäpäivän tuella maanjäristyksen kokeneessa Nepalissa

03.12.2015
Äitien ja lasten terveydentilaa seurataan säännöllisesti. Menossa on alle 5-vuotiaiden lasten punnitseminen. Kuva: Shanti Nepal

Suomen Lähetysseura auttaa Nepalin äitejä myös maanjäristyksen jälkeen.

Dhadingin lääni Nepalissa on yksi pahiten 2015 huhtikuun maanjäristyksestä kärsineistä alueista. Paikoitellen jopa 90 prosenttia rakennuksista tuhoutui.

Suomen Lähetysseura on kumppanijärjestönsä Shanti Nepalin kanssa tehnyt alueella kehitysyhteistyötä erityisesti äiti- ja lapsiterveyden parantamiseksi. Työtä on jatkettu alueella myös maanjäristyksen jälkeen. Nenäpäivän tukemien äitiryhmien kautta apu on saatu maanjäistyksen jälkeenkin tehokkaasti perille, myös syrjäisiin kyliin ja kaikkein haavoittuvimmille, kuten äärettömän köyhille vastasynnyttäneille ja imettäville äideille sekä alakastisille daliteille.

Toipuminen maanjäristyksestä kestää pitkään, mutta syksyn mittaan on jälleen päästy jatkamaan normaalia työtä. Äitiryhmissä naiset saavat terveystietoa ja erilaisia terveyspalveluja, kuten rokotuksia. Perheiden toimeentulomahdollisuuksia edistetään mm. koulutuksen ja säästöryhmien avulla. Naisista vain kolmasosa osaa lukea. Monet lapset ovat aliravittuja ja vajaakasvuisia.

Tue Nenäpäivän järjestöjen työtä kehitysmaiden lasten hyväksi 

Tutustu Nenäpäivän tukemaan Suomen Lähetysseuran työhön

Nepalissa >>

Juttu: Suomen Lähetysseura >>