17.04.2009
Nenäpäivän sketsikilpailu koululaisille on saanut tuomaristoonsa viihteen monitaiturin Janne Katajan. Tuomariston kaksi muuta jäsentä ovat Pikku-Kakkosen lapsijuontajat Kaisla ja Lassi. Katajaa ei tarvinnut pitkään taivutella päätuomariksi Ylen Hyvä Säätiön järjestämään kilpailuun:
Lapsena suunnittelin jatkuvasti sketsejä ja jopa elokuvia, ja haaveilin juuri tällaisesta kilpailusta! muun muassa stand up -koomikkona tunnettu humoristi kertoo.
Haluan ilman muuta olla mukana tukemassa lapsia saavuttamaan sen, mistä itse koululaisena uneksin.
Sketsikilpailun kolme parasta ryhmää pääsee syksyllä työstämään YLEn ammattilaisten kanssa sketsinsä tv-lähetyskuntoon. Voittaja julkistetaan Nenäpäivän keräysohjelmassa YLE TV2:ssa 6.11.2009.
Riihimäki tarttuu haasteeseen
Kataja uskoo vahvasti lasten kykyyn tuottaa hauskuutta:
Kun koululaiset rohkeasti tekevät omia hassuja juttujaan, sketsien huumori on aitoa.
Ylpeänä riihimäkeläisenä Kataja haastaa kotikaupunkinsa ala-asteet kilpailuun mukaan. Riihimäen koulutoimenjohtaja Esa Santakallio ottaa kopin:
Satsaamme kouluissamme luovaan ilmaisuun ja teemme yhteistyötä teattereiden kanssa. Nenäpäivän sketsikilpailu istuu hyvin tähän kuvioon, sanoo Santakallio.
Sketsikilpailu on avoin kaikille 1.–6.-luokkalaisille. Osallistua voi 31.5.2009 saakka. Tarkat osallistumisohjeet löytyvät osoitteesta www.nenapaiva.fi/koulut.
------------
Lisätietoa:
Tanja Railo, tiedotuspäällikkö, Ylen Hyvä Säätiö
Puh. (09) 1480 5041, 040 707 8758, tai tanja.railo@yle.fi
Nenäpäivänä kerätään varoja maailman köyhimmissä oloissa asuvien lasten auttamiseksi. Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö.
Säätiön toiminnassa ovat mukana Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen UNICEF, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Suomen Lähetysseura, Fida International, Solidaarisuus, SASK ja YLE. Seuraavaa Nenäpäivää vietetään 6.11.2009.