Lahjoita soittamalla 0600 11 620 (hinta 20,12 €/puhelu + ppm)
Lahjoita 10€, tekstaa LAHJOITA10 nroon 16499

Seurakunnat 2009

Vuonna 2009 Nenäpäivää kampanjoitiin ensimmäistä kertaa myös seurakuntiin, joissa tunnetusti on ymmärrystä lähimmäisten auttamisesta. Huumorintajua ja itsensä likoon heittämistäkin Suomen helluntai- ja ev.lut.-seurakunnista löytyi, sillä 15 seurakuntaa lähti ennakkoluulottomasti mukaan Nenäpäivään. Tässä joitakin esimerkkejä nenäilystä seurakunnissa.


Porin seurakuntayhtymä, Pori

Nenäpäivä näkyi ja kuului Kauppakeskus Isokarhussa! Porin seurakuntayhtymä oli virittänyt paikalle elävän  Nenäjukeboxi, josta sai eurolla toivoa lauluja riparibiiseistä kansanlauluihin. Iloista elämöintiä aiheutti myös Pesäkarhujen ja Narukerän nenäpallo-ottelu ja lapsille suunnattu Missä Nenä Luuraa -kilpailu. Seurakunta oli haastanut kaikki yhteistyökumppaninsa mukaan, ja haasteen vastaanottaneet esiteltiin Nenäpäivä-tapahtumassa. Satakunnan Radio teki paikanpäältä Nenäpäivä-ohjelmaa.


Pieksämäen Saalem ry, Pieksämäki

Helluntaiseurakunnan nuoret koristelivat Citymarketin aulan Nenäpäivä-julistein ja keräsivät sankoihin sievoisen summan – 403 euroa – Nenäpäivä-keräykselle!


Kihniön seurakunta, Kihniö

Kunnan harrastustoiminnan esittelytapahtumassa seurakunta järjesti huomiota herättäneen Nenäjuoksun. Matka ei ollut pitkä, mutta tyylipuhdas suoritus edellytti Nenäpäivä-henkisen juoksuasun.  Osallistumismaksu oli 3 €. Lahjoituksena saadut palkinnot arvottiin kaikkien osallistujien kesken. Lisäksi parhaan ajan juossut palkittiin.


Suomen Liikemiesten Lähetysliitto, Turku

Jo toistamiseen Turussa vietettiin Tuomasmessua Nenäpäivä-teemalla. Punaisin ilmapalloin koristeltuun Turun Mikaelinkirkkoon pakkaantui sunnuntaina 18. lokakuuta yli 500 messuvierasta. Saarnan piti Kirkon Ulkomaanavun sidosryhmäjohtaja Marianne Heikkilä ja keräyskohteista kertoivat videotervehdyksin Eva Polttila ja presidentti Martti Ahtisaari. Ennen Tuomasmessua kirkossa esiintyi Johanna Kurkela, joka sai useat konserttiin saapuneet jäämään myös messuun. Tapahtumassa kerätty kolehti, noin 2 700 euroa, ylitti kaikkien odotukset.


Kontiolahden seurakunta, Kontiolahti

Seurakunta järjesti lasten ja nuorten kiipeilytapahtuman, jota vietettiin Nenäpäivä-teemalla. Kiipeily punaisissa peruukeissa ja nenissä osoittautui toimivaksi. Nenät menivät hienosti kaupan.


Pielaveden helluntaiseurakunta, Pielavesi

Nenäpäivää vietettiin järjestämällä koko perheen tapahtuma, jossa tutustuttiin kehitysmaiden lapsiin. Tapahtumassa myytiin lasten kerhoissa tekemiä tyynyliinoja, taideteoksia, leivonnaisia yms. Lapset lauloivat ja olivat ahkerasti mukana myymässä. Tilaisuudessa oli kahvitus ja lapset saivat kasvomaalaukset.


Mouhijärven helluntailähetys ry, Sastamala

Torilla kerättiin Nenäpäivälle rahaa ja myytiin lahjoituksena saatuja Fazerin sinisiä suklaalevyä; tuotto tietysti Nenäpäivälle. Nenäpäivän iltana seurakunnan aktiivit vielä nenäilivät kaupan edustalla.

 

YLE Ulkoasiainministeriö Suomen Lions Finnair Varova Oy Lähikauppa Oy Robot Cretive Agency Työmaa GoExcellent - proactive customer service Emaileri Ernst & Young
Ylen Hyvä Säätiö / nenapaiva(at)nenapaiva.fi / Ota yhteyttä »
Poliisihallituksen keräyslupanumero 2020/2010/4514
Keräyslupa on voimassa 20.4.2011 - 19.4.2013 koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.