Kussakin Nenäbingon jaksossa joku onnekas kotipelaaja voittaa 10 000 euron lahjakortin joko Kilroy travelsiin tai Siwaan, Valintataloon ja Euromarketiin. Jos oikeita voittorivejä eli viisi numeroa oikein löytyy useampia, lahjakortti jaetaan voittajien kesken.
Nenäbingon voittaja voi siis siirtää ruokakaappinsa lähikauppaan! Vaihtoehtoiesti hän voi hylätä sohvansa ja lähteä seikkailemaan maailmalle, vaikkapa purjehtien yli Atlantin. Voittajan on helppo hymyillä - mutta ehkä vaikea valita upeiden lahjakorttien väliltä!
2.10. bingokiljahdukset raikasivat Kuopiossa ja Helsingissä. Viisi oikein -rivejä oli tällä kertaa kaksi.
9.10. voittoa tuuletti yksi bingon pelaaja Rovaniemellä.
16.10. bingon sai Jaana Pernajalta.
23.10. Kuopiossa iloittiin bingovoitosta.
30.10. voitto meni toistamiseen Rovaniemelle, Pirkko Haavikolle, joka valitsi ostolahjakortin. Sille onkin käyttöä näin joulun alla!
Jokaisessa Nenäbingon jakossa bingoarvonnan suorittamiseen osallistuu koululaisryhmä, jolla on mahdollisuus voittaa kolme eri palkintoa. Koululaisten tehtävän on heittää viivakoodilla merkittyjä palloja arvontaputkeen. Heittokierroksia on kolme ja lapsia 25. He heittävät siis yhteensä 75 palloa. Palkintojen määrä riippuu putkeen päätyneiden pallojen määrästä.
2.10. bingoilemassa olivat mukana Mahnalan ympäristökoulun ala-asteen viides- ja kuudesluokkalaiset. He voittivat Otavan kasvi- ja lintukirjoja. Prodi Oy:n lahjoittama mikroskooppi ja Yyterin lupaama luokkaretki jäivät tällä kertaa pelaamalla saavuttamatta, mutta Prodi Oy heltyi lohdutuspalkitsemaan luokan sen toivomalla mikroskoopilla.
9.10. bingoilemassa olivat Uramon koulun kuudesluokkalaiset. Mainiosta bingopelistä huolimatta eivät liput Linnanmäelle irronneet, mutta luokka voitti kuitenkin mukavan yhteisen illan leffan ja pizzan merkeissä. Kiitos Riihimäen Gilda ja Presso sekä Lasten Päivän Säätiö!
16.10. Mussalon koulun viidesluokkalaiset tavoittelivat toivomiaan palkintojaan ja kotiin Kotkaan vietäväksi saivatkin kukin Katri Ylanderin nimmarilla varustetun levyn ja luokkaretken Kouvolan HopLop-sisäpuistoon. Tällä kertaa voittamatta jäi retki Heurekaan. Kiitos Sony BMG, HopLop ja Heureka!
23.10. Espoon Jalavapuiston koulun viidesluokkalaiset voittivat kaikki toivomansa palkinnot: liput Saiturin joulu -elokuvan kutsuvierasnäytökseen, tuliterät mp3-soittimet ja luokkaretken Linnanmäelle. Hienosti pelattu! Kiitos Finnkino, Philips ja Lasten Päivän Säätiö.
30.10. onni ja heittotaito suosivat Tampereen Raholan koulun oppilaita, jotka voittivat koko luokalle Mitä Missä Milloin -kirjat, liput Sorin Sirkuksen Joulushowhun sekä luokkaretken Heurekaan. Kiitos Otava, Sorin Sirkus ja Heureka.
6.11. Nenäbingon finalisteina pelanneet Jalavapuiston koulun viidesluokkalaiset Espoosta saivat palkinnoksi höystettä aiemmin voittamalleen Lintsin reissulle: Bingoisäntä Lore lähtee koululaisten mukaan nauttimaan huvipuiston härveleistä. Voittajat voivat myös varustautua Nenäpäivän t-paidoilla sekä luonnollisesti Nenillä! Bonuspalkintoina finalistit pääsevät huimalle kallioltalaskeutumiskurssille Ilorannan Leirikoululle. Ilorannassa Jalavapuistolaisia odottaa myös jännittävä tutustuminen rautakauden aikaiseen elämään. Onnea voittajille ja kiitokset sekä Lorelle, että Ilorannan Maatilalle!