Muut Nenäpäivä-ohjelmat

YLE TV2

Ajankohtainen Kakkonen
Ti 3.11.2009 klo 21.00

Ajankohtaisessa Kakkosessa on tiistaina 3.11. Nenäpäivä-asiaa. Ohjelmassa kysytään, mihin kehitysmaiden köyhät oikein tarvitsevat julkkiksiamme.

Sibba-vibaa! Nenäpäivän hengessä
Su 1.11.2009 klo 16.55

Ainolan metsäorkesteria (RSO) salapoliisitahtipuikkomestaroi Atso Almila ja veikeänä Osku-oravana nähdään Susanna Haavisto. Lasten Sibelius-konsertti on taltioitu 3.10.2009 Aleksanterinteatterissa. Ohjaaja Anssi Repo.

YLE AAMU-TV

Nenäpäivän retkikunta Etiopiassa
Ma 2.11. - Pe 6.11.2009, ensimmäinen osa ma klo 8.43 

Nenä-viikolla Aamu-tv:ssä nähdään viisiosainen sarja Jari Sillanpään ja kolmen kokkolalaisen putkimiehen tarkistusmatkasta Etiopiaan. Sarja on osa reportaasia, joka nähdään kokonaisuudessaan Nenäpäivä-showssa YLETV2.ssa perjantaina 6.11 klo 18-24. 

Lisäksi retkikunta saapuu studioon Nenäpäivän aamuna perjantaina 6.11. kertomaan, miltä tuntui kohdata etiopialaisten lasten todellisuus. Vakuuttuivatko he avun perille menosta ja auttamisen tärkeydestä

YLEX

YleX:n luontaisen nenäkäs tiimi tarttuu jälleen punanenäiseen maailman parannukseen. Nenä-viikolla Nenäpäivä on reippasti mukana YleX:n ohjelmistossa.

To 5.11.

YleX Iltapäivä
Vieraana YLE TV2:n  Nenäpäivä-shown juontajista yksi: Janne Kataja - Muodin huipulle - ja Big Brother -ohjelmista tuttu suunpieksäjä. Kuuntele klo klo 14.15.

Pe 6.11.

YleX Aamu Nenäpäivä-hulinaa!
Tunnelmaa nostattamassa muun muassa Inka Henelius ja Peltsi, hekin osa Nenäpäivä-shown juontajatiimiä.

YleX Iltapäivä Nenäetkot
Suorassa lähetyksessä on mukana Improvisaatioteatteri Pore, jonka näyttelijät luovat lennosta teatteria YleX:n studiossa. Pore esiintyy klo 14 jälkeen puolen tunnin välein aina klo 18 saakka. Yleisöltä toivotaan sanallista apua. Kuulijat voivat ehdottaa erilaisia aineksia improvisaation pohjaksi täällä.

Juontajat Aino, Matleena ja Jenny soittavat myös Peltsille, joka valmistautuu Tampereella Nenäpäivä-showhun. Nenäpäivä-show alkaa YLE TV2:lla klo 18.

Improvisaatioteatteri Pore tukee omalla panoksellaan Nenäpäiväää lahjoittamalla esiintymispalkkionsa Nenäpäivä-keräykseen.

RADIO VEGA, RADIO EXTREM

Myös YLE Radio Vegalla ja YLE Radio Extremillä on Nenäviikolla monenlaista Nenäpäivä-ohjelmistoa. Tarkennamme näitä ohjelmatietoja ensi tilassa.