06.11.2009 13:00
Kauppakeskus Triossa Lahdessa vietetään Nenäpäivää karnevaalitunnelmissa klo 13-18.
Koko perheen hauskassa Nenäpäivä-tapahtumassa pidetään hauskaa ja autetaan kehitysmaiden lapsia. Kauppakeskukseen pystytetään Jukebox-teltta, josta pientä maksua vastaan saa biisit raikumaan. Lavalla esiintyy toinen toistaan upeampia esiintyjiä ja lasten toimintapisteessä on kasvomaalausta ja piirustustehtäviä. Hyvää tehdään myös huutokaupalla, jossa myynnissä on julkkisten lahjoittamia tavaroita. Tule huutamaan omasi - hyvän asian puolesta!
YLE Lahden Radio välittää 6.11. Triosta karnevaalitunnelmia, kertoo
päivän aikana tempauksessa mukana olevista hyväntekeväisyysjärjestöistä, niiden toiminnasta sekä rahankeräyskohteista. Lahden radiossa pyörii myös koko päivän haastetoivekonsertti, jonka tuotto ohjataan Nenäpäivä-keräykseen. Radiolähetyksessä Riitta Väisänen juontaa Nenäbingoa, jossa haastettuina on laaja kirjo maakunnan vaikuttajia. Viritä siis radiosi Lahden radion aalloille, hyvää tekevää ohjelmaa on tiedossa koko päivän!
Yhteistyössä Citycon Oyj, YLE Lahden radio