Nenäpäivänä kerätään varoja kehitysmaiden, erityisesti lasten ja naisten, auttamiseksi. Kuka tahansa voi osallistua Nenäpäivään. Me tarjoamme siihen paljon hauskoja ja helppoja vaihtoehtoja.
Voit järjestää vaikkapa Nenäpäivän liikuntatempauksen tai haastaa työporukkasi toimimaan hauskalla tavalla. Myös kouluissa ja päiväkodeissa on helppo järjestää Nenäpäivä-tempaus. Laita lapset ja vanhemmat hulluttelemaan hyvän asian puolesta tai haasta opiskelijatoverisi mukaan. Seurakunnissakin voi pöljäillä. Aloita kurkkaamalla tänne.
Nenäpäivänä kerätään varoja maailman köyhimmissä oloissa asuvien lasten ja aikuisten auttamiseksi. Nenäpäivä järjestetään kerran vuodessa loka-marraskuun aikana. Kampanjan symbolina on punainen Nenä. Vuoden 2010 Nenäpäivää vietetään marraskuussa.
Isossa-Britanniassa Red Nose Day on näkynyt katukuvassa jo 20 vuotta. Ihmiset ympäri maata keksivät hauskoja tapoja kerätä varoja yhdessä – hyvään tarkoitukseen. Comic Relifien ja BBC:n yhteistä Red Nose Daytä on viimeksi vietetty 13.3.2009. ”Pick your nose!”
Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Säätiön toiminnassa ovat mukana Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen UNICEF, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Suomen Lähetysseura, Fida International, Solidaarisuus, SASK ja YLE.
Nenäpäivän tuotto kanavoidaan Ylen Hyvä Säätiön toiminnassa mukana olevien avustusjärjestön kautta pitkäjänteisiin kehitysyhteistyöprojekteihin Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja Väli-Amerikassa. Nenäpäivän keräystuotto käytetään lasten koulutukseen, perheiden ja yhteisöjen vahvistamiseen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen muun muassa Etiopiassa, Keniassa, Somaliassa, Nepalissa, Sierra Leonessa ja Hondurasissa. Nenäpäivän varoja kanavoidaan myös Ylen Hyvä Säätiön brittiläisen yhteistyökumppanin Comic Reliefin kautta HIV- ja aids-työhön Afrikassa. Lisätietoa Nenäpäivän avustuskohteista löydä täältä.
Kuka tahansa voi osallistua Nenäpäivään.
Nenäpäivään voit osallistua monella tapaa:
1. Lahjoita haluamasi summa verkkopankkimaksuna. Jo 20 eurolla saat aikaan isoja asioita!
2. Soita keräyspuhlimeen.
3. Tee tekstiviestilahjoitus.
4. Tee lahjoitus Ylen Hyvä Säätiölle perinteisenä tilisiirtona lähimmässä pankkikonttorissa. Täältä löydät tilinumerot.
5. Osallistu yrityksille ja yhteisöille suunnattuun haastekampanjaan ja haasta muutkin mukaan!
6. Hanki Nenäpäivän virallinen kannatustuote, esimerkiksi Nenä, Nenäpäivän t-paita tai Party Kit. Astu kauppaamme tästä.
7. Järjestä oma Nenäpäivä-tapahtuma tai -tempaus ja tilitä kerätyt varat Ylen Hyvä Säätiön tilille. Pöljäilyvinkkejä riittää!
8. Osallistu jonkun muun järjestämään Nenäpäivä-tapahtumaan. Niitäkin riittää!
9. Katso ja kuuntele Nenäpäivän hauskoja, ajatuksia herättäviä ja iloa lisääviä ohjelmia YLEn kanavilta marraskuussa.
10. Pelaa Nenäpäivä-bingoa. Samalla osallistut 5 eurolla Nenäpäivä-keräykseen ja voit voittaa 10 000 euron lahjakortin!
11. Hymyile, virnistele ja naura! Tartuta ilo muihin!
Voit tilata meiltä laatikollisen Neniä lähimpään postiin toimitettuna. Yhdessä laatikossa on 20 kasvoja kaunistavia Neniä (hinta 25 €). Astu kauppaamme tästä. 16.10. alkaen irtoNeniä myydään myös R-kioskeilla ympäri Suomen. Yksi Nenä maksaa 2 euroa, josta 63 senttiä menee Nenäpäivä-keräykseen.
Nenäpäivää ei voisi toteuttaa ilman suomalaisten eturivin artistien, taiteilijoiden tai muun alan mestareiden ilmaista tukea. Tänä vuonna ennätysmäärä julkisuudesta tunnettuja henkilöitä tukee Nenäpäivää esiintymällä Yleisradion Nenäpäivä-showssa tai muussa keräysohjelmassa, tai osallistumalla vapaaehtoiskentän toteuttamaan Nenäpäivä-tapahtumaan, tai esiintymällä Nenäpäivä-shown sketseissä, toimimalla keräysohjelmassa puhelinvastaajana tai vierailemalla Nenäbingo-ohjelmassa.
Muun muassa he ovat ylen hyviä ihmisiä:
Aira Samulin, Anne Flinkkilä, Anssi Kela, Antti Pentikäinen, Anu Sinisalo, Aram Aflatuni, Arja Koriseva, Arto Nyberg, Asko Murtomäki, Bettina Sågbom, Bror-Erik Wallenius, Chisu, Eeva Litmanen, Eija Vilpas, Elastinen, Erkki Saarela, Esko Roine, Hanna Pakarinen, Hanna-Riikka Siitonen, Hannele Valkeeniemi, Hannu-Pekka Björkman, Harri Jaskari, Heidi Kyrö, Heikki Silvennoinen, Iina Kuustonen, Inga Sulin, Inka Henelius, Irina, Ismo Alanko, Jaakko Saariluoma, Jani Pyylampi, Jani Toivola, Janne Kataja, Janne Laurila, Jari Salmi, Jari Sillanpää, JP Siili, Jukka Laaksonen, Juno, Jussi Lampi, Jyrki Richt, Kari Väänänen, Lari Halme, Laura Oinas, Marcus Grönholm, Maria Sid, Marianne Heikkilä, Martti Ahtisaari, Mikael Jungner, Mikael Konttinen, Mikko Leppilampi, Mikko Mäkinen, Minna Joenniemi, Minna Sirnö, Nina Tapio, Osmo Ikonen, Paavo Arhinmäki, Paula Koivuniemi, Peltsi, Pertti Sveholm, Pete Parkkonen, Petri Laaksonen, Pia Viitanen, Piia Koriseva, Päivi Kärkkäinen, Rauno Ahonen, Redrama, Reidar Palmgren, Riikka Warras, Rinna Paatso, Risto Kaskilahti, Rosa Meriläinen, Sami Hintsanen, Sami Pitkämö, Sami Saari, Sari Siikander, Satu Silvo, Seela Sella, Simo Frangen, Tapio Suominen, Tarja Halonen, Teemu Lehtilä, Timo Kahila, Timo Rautiainen, Tom Nylund, Tommi Korpela, Tommi Soidinmäki, Tuomo Prättälä, Uniikki, Veera Degerholm, Ville Myllyrinne.
Nenäpäivään liittyviä ohjelmia on tänä vuonna voinut katsella 2.10. alkaen, jolloin Suomen hyväätekevin peliohjelma Nenäbingo käynnistyi YLE TV2:ssa. Varsinainen nenäkatselu- ja nenäkuunteluviikko oli viikko 45, jolloin YLEn tv-ja radiokanavilta tuli paljon Nenäpäivä-ohjelmaa. Kampanjan kruunu oli Nenäpäivä-show YLE TV2:ssa perjantaina 6.11. klo 18-24. Tutustu ohjelmiin täällä.
Kyllä voit! Oman Nenäpäiväsi voit järjestää kaksi viikkoa ennen virallista Nenäpäivää. Myös Nenäpäivän jälkeisenä viikonloppuna on lupa järjestää oma Nenä-tapahtuma. Nenäpäivä-toimistoa konsultoimalla myös myöhempikin tapahtuma-ajankohta saattaa onnistua. Nenäpäivä-keräys on käynnissä vuoden loppuun.