13.10.2011
Nenäpäivän avustusvaroilla tuetaan pitkäjänteistä avustustyötä Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Nyt suomalaisilla on hieno mahdollisuus välittää ja antaa tukensa köyhimmissä oloissa asuville lapsille.
Jo nyt monet yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt ovat ilmoittautuneet mukaan Nenäpäivään. Seuraavan kolmen viikon aikana hauska varainkeruu näkyykin useissa kouluissa, työpaikoilla, kaduilla ja esimerkiksi Jääkiekon SM-liigan otteluissa, joissa Suomen Lions-liiton vapaaehtoiset kiertävät keräyslippaiden kanssa.
Auttaminen on helppoa tiiminä
Osoitteessa nenäpäivä.fi kuka tahansa voi perustaa lahjoitustiimin ja kutsua muita liittymään mukaan. Ennen kampanjan starttia tiimejä on perustettu jo yli 20. Mukaan on tänäkin vuonna lähtenyt moni tuttu kasvo, esimerkiksi Ykkösen Aamu-tv:n juontajat sekä Lauantaiprojektin Joona Kortesmäki ja Arman Alizad. Mallia hauskasta varainkeruusta näyttävät niin ikään taidemuseo Emma, Ernst & Young, PAM sekä useat muut erikokoiset yritykset, yhteisöt ja kaveriporukat. Pottien kertymistä, jälkipelejä ja kommentointia kannattaa seurata Nenäpäivän nettisivuston lisäksi Facebookissa, jonne hauska varainkeruu tehokkaasti levittäytyy.
Tänä vuonna Nenäpäivään osallistuu ennätysmäärä kouluja. Mukana on muun muassa Jokelan koulu, joka lähes täsmälleen neljä vuotta sitten nousi otsikoihin traagisen ampumavälikohtauksen johdosta. Saatuaan itse runsaasti apua, jokelalaiset ovat nyt valmiita auttamaan muita. Samalla koululaiset haluavat näyttää, että he ovat pystyneet palaamaan normaaliin arkeen. Jokelan koulun Nenäpäivä-tapahtumista kertoo YLE TV1:n Puoli seitsemän –lähetys viikolla 44.
Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Säätiön toiminnassa on mukana yhdeksän merkittävää kehitysyhteistyöjärjestöä. Suomen UNICEF, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Punainen Risti, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Fida International, Suomen Lähetysseura, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja Solidaarisuus vievät avun perille tehokkaasti sinne, missä sitä todella tarvitaan.
Yhteistyökumppaneiden ansiosta keräyskulut pysyvät pieninä
Nenäpäivää tukee iso joukko yrityksiä, joiden avulla valtakunnallinen kampanja on voitu rakentaa kustannustehokkaasti. Ylen Hyvä Säätiön yhteistyökumppaneina jatkavat Mainostoimistot Työmaa ja Måndag, Robot Creative Agency, System Partners, GoExcellent, Suomen Lähikauppa ja Suomen Lions-liitto ry. Uusina yrityksinä mukaan ovat tulleet Websonic Oy, Finnair ja Varova, Ernst & Young sekä Esri Finland. Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan.
Lisätietoa ja valokuvia:
www.nenäpäivä.fi
Niina Raitanen, tiedotuspäällikkö, Ylen Hyvä Säätiö, puh. 040 749 4570, nenapaiva(at)nenapaiva.fi