Lahjoita soittamalla 0600 11 620 (hinta 20,12 €/puhelu + ppm)
Lahjoita 10€, tekstaa LAHJOITA10 nroon 16499

Lehdistötiedotteet

Nenäpäivä huipputulokseen – keräys jatkuu

06.11.2010

Perjantaina 5.11. vietettiin Suomen neljättä Nenäpäivää. Illan päättyessä Nenäpäivä oli saanut kokoon 1 882 886 euroa kehitysmaiden lasten auttamiseksi. Keräys jatkuu vuoden loppuun. Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö.

Nenäpäivänä ja sitä edeltävinä kampanjaviikkoina ympäri Suomen on järjestetty satoja varainkeruutapahtumia mm. kouluissa, työpaikoilla, seurakunnissa ja ravintoloissa. Myös noin 300 Lions-klubia järjesti kampanjan aikana varainkeruuta Nenäpäivän hyväksi antaen merkittävän tuen keräykselle. Nenäpäivä.fi:ssä on ollut käynnissä haastekisa Pistä paremmaksi kuin Kuustonen.

Huumoriin perustuva Nenäpäivä-kampanjointi huipentui pe 5.11. YLE TV2:n keräyslähetykseen Nenäpäivä-show. Suorassa lähetyksessä klo 18-24 nähtiin raportteja Nenäpäivä-varoin tehtävästä kehitysyhteistyöstä sekä komediaa ja musiikkia. Ohjelmassa oli myös kaksi ensi-iltaa: Pamela Tolan ja Dome Karukosken lyhytelokuva Burungo sekä Marja Tyrnin, Mikko Kuustosen ja Nenäpäivä Ensamblen esittämä Leivotaan, leivotaan –musiikkivideo. Juontajina toimivat Maria Sid, Pasi Toivonen, Janne Katja, Sonja Kailassaari, Eva Polttila, Tom Nylund, Aku Hirvilampi ja Inka Henelius. Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan.

Keräystuloa monista lähteistä

Nenäpäivän keräystulos koostuu varainkeruutapahtumien tuotosta, puhelin-, tekstiviesti- ja nettilahjoituksista sekä haastekampanjasta. Lisätuloa syntyy kannatustuotteiden myynnistä.
Lions-klubien tempaukset ovat tuottaneet noin 40 000 euroa. YLE Radio Suomen maakuntaradioiden ja YLE Radio Vegan keräysohjelmat tuottivat yhteensä noin 84 000 euroa.
Nenäpäivä-shown puhelinvastaajat kirjasivat 280 000 euron edestä lahjoituksia. Pistä paremmaksi kuin Kuustonen -haastekisa on toistaiseksi tuottanut 39 000 euroa. Muut keräykselle tässä vaiheessa kertyneet lahjoitukset ovat 1 439 886 euroa. Tästä summasta valtaosa syntyi Nenäpäivä-shown aikana 20 euron puhelinlahjoituksista.

Yhteistyökumppaneiden ansiosta keräyskulut kurissa;

Yleisradion lisäksi Nenäpäivää tukee suuri joukko eri alojen taitelijoita ja muita ammattilaisia, jotka talkoomielellä osallistuvat Suomen hauskimman avustusoperaation toteuttamiseen. Merkittävässä roolissa ovat Ylen Hyvä Säätiön pääyhteistyökumppanit, joiden ansiosta valtakunnallinen kampanja voidaan rakentaa kustannustehokkaasti: Mainostoimisto Työmaa, Robot Creative Agency, System Partners, GoExcellent, Suomen Lähikauppa, Suomen Lions-liitto ry., Helsinki-Filmi, Canon ja Eccu Research. Tavoitteena on, että Nenäpäivän keräyskulut ovat korkeintaan 15 %.

Nenäpäivän apu tehokkaasti perille

Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Sen toiminnassa on mukana yhdeksän merkittävää kehitysyhteistyöjärjestöä: Suomen UNICEF, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Punainen Risti, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Fida International, Suomen Lähetysseura, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja Solidaarisuus.
Ylen Hyvä Säätiö kanavoi Nenäpäivän keräystuoton säätiön toiminnassa mukana oleville järjestöille, jotka edustavat alansa huippua tehokkaina avun kanavoijina. Nenäpäivän avusta suurin osa ohjautuu Afrikkaan ja sellaisiin kohteisiin, joissa lapset ovat keskeisiä edunsaajia. Avustusvarat käytetään lasten koulutukseen ja terveydenhuoltoon sekä perheiden aseman vahvistamiseen. Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan.

Nenäpäivä-keräys jatkuu vuoden loppuun

Keräykseen voi yhä osallistua monella tapaa. Voi soittaa lahjoituspuhelimiin tai tehdä esimerkiksi verkkolahjoituksen osoitteessa nenäpäivä.fi. Lisäksi Nenäpäivän verkkosivulla voi osallistua Pistä paremmaksi kuin Kuustonen -haastekisaan, joka jatkuu 19.11. saakka.

Myös ostamalla voi tukea Nenäpäivää. Equal Dreams -musiikkipalvelusta (equaldreams.com) on myynnissä Marja Tyrnin, feat. Mikko Kuustonen ja Nenäpäivä Ensamblen biisi ”Leivotaan, leivotaan” hintaan 2,5 euroa tai biisi ja video yhteishintaan 5 euroa. Koko tuotto Teosto-maksuja lukuun ottamatta menee Nenäpäivän hyväksi.

Lisäksi Huuto.netissä on Nenäpäivän hyväksi myynnissä uniikki ryhmäkuva Nenäpäivä Ensemblesta nimikirjoituksineen sekä Teoksen lahjoittama nimitaulu, joka koristaa Mikko Rimmisen uutuusromaania ”Nenäpäivä”. Tuen Nenäpäivälle voi myös osoittaa ostamalla Nenän, joita yhä myydään paikoitellen Siwoissa, Valintataloissa ja Euromarketeissa.

Lisätietoa:
Tanja Railo, tiedotuspäällikkö, Ylen Hyvä Säätiö, puh. 040 707 8758, nenapaiva(at)nenapaiva.fi

--------------

YLE Ulkoasiainministeriö Suomen Lions Finnair Varova Oy Lähikauppa Oy Robot Cretive Agency Työmaa GoExcellent - proactive customer service Emaileri Ernst & Young
Ylen Hyvä Säätiö / nenapaiva(at)nenapaiva.fi / Ota yhteyttä »
Poliisihallituksen keräyslupanumero 2020/2010/4514
Keräyslupa on voimassa 20.4.2011 - 19.4.2013 koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.