07.11.2009
Perjantaina 6.11. vietettiin järjestyksessään Suomen kolmatta Nenäpäivää. Illan päättyessä Nenäpäivä-keräys oli saanut kokoon 1 116 690 euroa kehitysmaiden lasten auttamiseksi.
Nenäpäivänä ja sitä edeltävinä kampanjaviikkoina 65 paikkakunnalla on järjestetty liki 150 varainkeruutapahtumaa. Punanenäinen kampanjointi kehitysmaiden lasten hyväksi huipentui YLE TV2:n suoraan keräyslähetykseen Nenäpäivä-show.
Kuuden tunnin suora lähetys koostui avustustyötä valottavista asiainserteistä, komediasketseistä ja musiikkiviihteestä. Nenäpäivä-shown aikana nähtiin myös Nenäbingon finaalijakso ja muun muassa Tartu Mikkiin -spesiaali, jossa Kauko Röyhkä ja Timo Rautiainen lauloivat kilpaa hiphop-artistien Elastisen ja Redraman kanssa.
Pääjuontajina oli Maria Sid ja Pasi Toivonen sekä Bettina Sågbom ja Mikko Peltsi Peltonen. Inka Henelius ja Kari Väänänen isännöivät artistilämpiötä. Tom Nylund ja Janne Kataja auttoivat Eva Polttilaa puhelinvastaajien salissa, jossa ennätyssuuri joukko vapaaehtoisia, 120 henkilöä, otti vastaan yli 20 euroa suurempia puhelinlahjoituksia. Loppuillasta myös Jani Toivola osallistui Nenäpäivä-shown juontamiseen.
Nenäpäivän keräystulos koostuu varainkeruutapahtumien tuotosta, puhelin-, tekstiviesti- ja nettilahjoituksista sekä haastekampanjasta. Lisätuloa syntyy kannatustuotteiden myynnistä ja Nenäbingosta. Eri puolilla Suomea järjestettyjen tapahtumien tuotosta on perjantai-iltaan mennessä laskettu 23 466 euroa.
YLE TV2:n Nenäpäivä-shown lisäksi myös YLE Radio Suomen maakuntaradiot ja YLE Radio Vega ovat järjestäneet keräysohjelmia ja tapahtumia. Radioiden keräystuotot olivat Nenäpäivänä yhteensä 80 887 euroa.
Nenäpäivä-shown puhelinvastaajat kirjasivat 181 317 euron edestä lahjoituksia, ja muut keräykselle tässä vaiheessa kertyneet lahjoitukset ovat 831 020 euroa. Niistä valtaosa syntyi Nenäpäivä-shown aikana puhelin- ja tekstiviestilahjoituksin.
Nenäpäivä-keräys jatkuu vuoden loppuun. Keräykseen voi osallistua soittamalla lahjoituspuhelimiin, tekemällä lahjoituksen tai osallistumalla haastekampanjaan osoitteessa www.nenäpäivä.fi.
Nenäpäivän avustusvarat kanavoidaan Ylen Hyvä Säätiön toiminnassa mukana olevien kehitysyhteistyöjärjestöjen kautta Afrikkaan, Etelä-Aasiaan ja Keski-Amerikkaan. Keräystuotto käytetään lasten oikeuksien, koulutuksen ja terveyden edistämiseen. Avun vievät perille SPR, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen UNICEF, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Suomen Lähetysseura, Fida International, Solidaarisuus ja SASK.
Ylen Hyvä Säätiö (vuosina 2002-2004 Ylen Hyvä -konsortio) on vuodesta 2002 lähtien kerännyt yli 11 miljoonaa euroa kehitysmaiden auttamiseksi.
Lisätietoja: Tanja Railo, tiedotuspäällikkö, Ylen Hyvä Säätiö, tanja.railo(at)yle.fi, 040 707 8758,
---------------------------------------------------------------
Pressmeddelande 7.11.2009
Vid kvällens slut fredag 6.11 hade den tredje Näsdagen i Finland inbringat 1 116 690 euro som går till biståndsarbete i u-länder.
Under själva Näsdagen och kampanjveckorna innan har det på 65 orter arrangerats närmare 150 insamlingsevenemang. Näsdagskampanjen kulminerade i den direktsända Nenäpäivä-showen på YLE TV2.
Den sex timmar långa direkta sändningen bestod av information om biståndsprojekt, roliga sketcher och musikunderhållning.
Programledarpar var Maria Sid och Pasi Toivonen samt Bettina Sågbom och Mikko Peltsi Peltonen. Inka Henelius och Kari Väänänen huserade bakom scenerna. Tom Nylund och Janne Kataja hjälpte Eva Polttila som ansvarade för telefonsvararna. En rekordstor skara av frivilliga, 120 personer tog emot samtalsdonationer på över 20 euro. Under den senare delen av tv-showen agerade även Jani Toivola som programledare.
De insamlade medlen kommer från insamlingsevenemang, telefon-, sms- och internetdonationer samt utmaningskampanj. Även produktförsäljning och Näsbingo ger ett tillägg i insamlingen. Årets uppskattade avkastning på fredag kväll från insamlingsevenemangen runt om i Finland är 23 466 euro.
Förutom den stora tv-showen har även YLE Radio Suomis regionalradio samt Radio Vega arrangerat insamlingsprogram och evenemang. Radions insamlingsresultat var tillsammans 80 887 euro.
Tv-showens telefonsvarare bokförde donationer för 181 317 euro och övriga i detta skede noterade donationer uppgår till 831 020 euro. Största delen av dessa gavs under showen på tv och bestod av sms- och telefondontationer.
Insamlingen pågår till årets slut. Det går att delta genom insamlingstelefon, donationer eller genom att ta del i utmaningskampanjen på www.nenäpäivä.fi.
Näsdagens medel går fram till behövande via Yle Hjälpens biståndsorganisationer UNICEF, Kyrkans Utlandshjälp, Rädda Barnen, Finska Missionssällskapet, Fida International, Plan Finland Stiftelsen, Röda Korset, Internationella Solidaritetsfonden samt SASK till Afrika, Sydasien och Centralamerika. Målen är barnens rättigheter, skolning och hälsofrämjande projekt.
Stiftelsen Ylehjälpen (åren 2002-2004 konsortiet Ylehjälpen) har sedan år 2002 samlat in över 11 miljoner euro för att hjälpa barn i u-länder.
Tilläggsuppgifter: Tanja Railo, informatör, Stiftelsen Ylehjälpen, tanja.railo(at)yle.fi, 040 707 8758