Lahjoita soittamalla 0600 11 620 (hinta 20,12 €/puhelu + ppm)
Lahjoita 10€, tekstaa LAHJOITA10 nroon 16499

Lehdistötiedotteet

Ylen Hyvän ensimmäinen Nenäpäivä keräsi yli 1,6 miljoonaa euroa kehitysmaiden auttamiseksi

27.10.2007

Ylen Hyvän järjestämän Nenäpäivän avulla kerättiin perjantai-iltaan mennessä yli 1,6 miljoonaa euroa. Summa kerättiin puhelinarpajaisilla, lahjoituspuheluilla ja tekstiviestilahjoituksilla YLE Radio Suomen, YLE Radio Vegan ja YLE TV2:n keräysohjelmissa. Radioiden osuus perjantain tuotosta oli yli 71 944 euroa. Perjantaina ympäri Suomen järjestettyjen tempausten ja tapahtumien tuotto selviää vasta ensi viikolla.

YLEn ja yhdeksän avustusjärjestön yhteinen Ylen Hyvä on kerännyt tähän mennessä ennätyksellisen 8,6 miljoonan euron potin.

Puhelinarpajaisiin tuli perjantaina kaikkiaan 259948 puhelua. Palkintoina arvottiin henkilöautoja, moottoripyöriä, kodinviihdekeskuksia, matkalahjakortteja, pyöräpaketteja, kokkausvälineitä ja sisustuslahjakortteja. Puhelin- ja tekstiviestilahjoitusten osuus tuotosta oli 296 084 euroa. 

Puhelinarpajaisten voittajien nimet on nähtävissä YLE Teksti-TV:n sivulla 370 sekä kampanjan internetsivulla www.nenapaiva.fi. Kaikille voittajille ilmoitetaan asiasta puhelimitse ja palkinnot toimitetaan 1 kuukauden kuluessa.

Keräystapahtumia järjestetään vielä lauantaina Tampereella ja Porissa. Ihmiset voivat osallistu Nenäpäivä-keräykseen vuoden ympäri soittamalla keräyspuhelimiin tai lahjoittamalla tekstiviestillä.

Avustusvarat kanavoidaan UNICEFin ja Kirkon Ulkomaanavun kautta Eritreaan, Suomen Lähetysseuran ja Pelastakaa Lapsien kautta Etiopiaan, Fida Internationalin kautta Keniaan, Plan Suomi Säätiön kautta Ugandaan, Punaisen ristin kautta Ruandaan ja Nepaliin, Kansainvälisen Solidaarisuusäätiön kautta Somaliaan ja SASK:n kautta Nepaliin, Intiaan ja Pakistaniin. Varoja käytetään erityisesti tyttöjen koulutukseen, terveydenhuoltoon, kaivojen ja vessojen rakentamiseen, hiv-aids-valistukseen ja ravitsemustilanteen parantamiseen.

Ensimmäisen Ylen Hyvän Nenäpäivä -kampanjan teemana on ”Lapsi työssä” ja kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Nenäpäivän keräyspuhelimet
0600 11 610 10,10 € / puhelu + pvm
0600 11 620 20,11 € / puhelu + pvm

Nenäpäivän tekstiviestilahjoitus
Kirjoita LAHJOITA ja lähetä numeroon 173175 (5 €)
Kirjoita LAHJOITA10 ja lähetä numeroon 173175 (10 €)
Kirjoita LAHJOITA20 ja lähetä numeroon 173175 (20 €)

Lisätietoja:
Miika Ranne, projektipäällikkö YLE / tiedotusvastaava Ylen Hyvä Säätiö
p.09–1480 2155 / 040 8682 609, miika.ranne@yle.fi

YLE Ulkoasiainministeriö Suomen Lions Finnair Varova Oy Lähikauppa Oy Robot Cretive Agency Työmaa GoExcellent - proactive customer service Emaileri Ernst & Young
Ylen Hyvä Säätiö / nenapaiva(at)nenapaiva.fi / Ota yhteyttä »
Poliisihallituksen keräyslupanumero 2020/2010/4514
Keräyslupa on voimassa 20.4.2011 - 19.4.2013 koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.