“
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kokoaa yhteen julkisten ja yksityisten hyvinvointipalvelujen tuottajat ammattirajojen yli - palveluketjun alusta sen loppuun saakka. JHL on maan suurin ammattiliitto.
JHL tekee työtä oikeudenmukaisempien työolojen puolesta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. JHL:llä on useita kehitysyhteistyöhankkeita ympäri maailmaa yhteistyössä muiden ammattijärjestöjen kanssa. Hankkeissa tuetaan kehitysmaiden ammattiliittoja, jotta ne pystyisivät paremmin puolustamaan työntekijöidensä oikeuksia ja takaamaan työntekijöille ihmisarvoiset työolot mm. pyrkimällä parantamaan naisten ja lasten asemaa.
Solidaarisuus heikompiosaisia kohtaan on aina ollut tärkeää JHL:n toiminnassa. Siksi haluamme olla mukana myös Nenäpäivän toiminassa. Pöljäillään yhdessä hyvän asian puolesta!
- JHL perustettiin 1931. Jos liiton perustajat (kuvassa) saisivat päättää, hekin olisivat mukana nenäkampanjassa. Ihmiset vaihtuvat, mutta arvot pysyvät. ”
Osallistu keräykseen lahjoittamalla JHL-tiimi -tiimin mukana tai kutsumalla lisää ihmisiä mukaan. Nenäpäivän keräystuotolla autetaan kehitysmaiden lapsia kohti parempaa elämää. Avun toimittavat perille yhdeksän merkittävää kehitysyhteistyöjärjestöä: Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen UNICEF, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Fida International, Suomen Lähetysseura, Solidaarisuus ja SASK.
Kutsu ystäväsi mukaan ja jaa tiimisi Facebookissa!