Avustuskohteet

Etiopia
Kiflu jaksaa käydä koulua lounaan ansiosta

Kuusivuotias Kiflu-tyttö asuu slummissa Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa. Hän jakaa pressuista ja jätemateriaalista kootun kotinsa 32-vuotiaan äitinsä Makedesin ja neljän sisaruksensa kanssa. Kiflun perheellä on aina pulaa ravinnosta, mutta viimeiset kaksi vuotta ovat olleet erityisen vaikeita Etiopiaa koetelleen ruokapulan vuoksi. Ruokapula on näkynyt slummikouluissa: koulupäivät ilman ruokaa ovat pienille lapsille raskaita.  Perheellä ei ollut myöskään riittävästi puhdasta vettä, joten Kiflu kärsi usein nestehukasta. Tilanne muuttui, kun Plan alkoi Nenäpäivän tuella tarjota heikossa asemassa oleville lapsille kouluaterioita. Kiflu ja hänen sisaruksensa saavat nyt päivän pääaterian ja puhdasta juomavettä slummin koulussa. Kouluruokailun ansiosta Kiflu ja hänen sisarensa käyvät koulua joka päivä.

Bangladesh
Zarina toivoo kohtuullista palkkaa kovasta työstä

Zarina Akhter on neljähenkisen perheensä ainoa elannon hankkija, koska hänen miehensä invalidisoitui tekstiilihikipajassa tapahtuneessa työtapaturmassa.

Zarina työskentelee Dhakassa 12-16 -tuntisia työpäiviä kuutena päivänä viikossa. Hän sai aikaisemmin tästä 33 euron kuukausipalkkaa. Ammattiliittojen kovan taistelun jälkeen ja kansainvälisen painostuksen ansiosta minimipalkkataso on nyt noin 50 euroa. Zarinan tekemiä paitoja ostetaan Euroopassa 30 eurolla. Hän saa niistä tekopalkkaa 2,4 senttiä kappaleelta.

Zarina kuuluu nyt tekstiiliammattiliittoon siinä toivossa, että ensi vuonna edut paranisivat. Liitot tarjoavat myös koulutusmahdollisuuden Zarinan lapsille sekä terveyspalveluja. Lasten hyvä tulevaisuus on Zarinalle kaikkein tärkeintä.

Nepal
Toivon että lasten ei tarvitse tehdä tiiliä

9-vuotias Urmila on tiilentekijäperheen vanhempi lapsi. Päivittäinen valmistuskiintiö on 1000 tiiltä. Päivät venyvät usein jopa 14-tuntisiksi. Tuhat tiiltä päivässä tarkoittaa noin 5,5 euron päiväpalkkaa perheelle. Työ on äärimmäisen raskasta. Urmilan äiti, Nirmala sanoo olevansa onnellinen koska lapset saavat peruskoulutusta ja terveystarkastuksen ilmaiseksi läheisessä lapsityöläiselle tarkoitetussa koulussa. Myös vanhemmilla on mahdollisuus opetella lukemaan lukutaitopiireissä.  Samalla kun liittojen jäsenmäärät kasvavat, on niillä parempi asema neuvotella seuraavan tuotantokauden tavoitehinnoista ja muista työolosuhteista sekä vaikuttaa kansallisiin päättäjiin ja kollektiivisiin sopimuksiin.

Bangladesh
Tieto ja tuki auttavat köyhiä lapsiperheitä

Shafali Begum joutui 12-vuotiaana keskeyttämään koulun ja lähtemään kotiapulaiseksi Mymensinghin kaupunkiin Bangladeshissa. Kahden vuoden ajan tyttö teki töitä kurjissa oloissa ja työpaikan välittäjä pimitti osan palkkarahoista. Oman perheen tilanne ei kotikylässä kohentunut, vaikka ruokittavia suita oli yksi vähemmän. Sitten Shafalin vanhemmat saivat tukea ja opastusta oman toimeentulonsa parantamiseksi. Shafali palasi kotiin ja käy nyt kyläkoulua. Hän toivoo voivansa jatkaa opintojaan.

Kenia
Joyce

 
Joyce oli 12-vuotias, kun hän siskonsa kanssa pakeni sukuelinten silpomisrituaalia. Tytöt kävelivät 70 kilometriä vaarallisen savannialueen läpi. Perillä Narokissa he pääsivät seurakunnan turvakotiin. Joyce kävi peruskoulun, lukion ja yliopiston ja on pian menossa naimisiin. Joyce on kotikylässään esimerkki siitä, että tyttö voi kasvaa naiseksi, menestyä koulussa ja avioitua ilman julmaa silpomista. Tuellasi autamme maasaityttöjä ja taistelemme silpomisperinnettä vastaan. 

Kenia
Nixon pääsi pois kadulta

 
 

Seitsemänvuotias Nixon jäi aikoinaan isosiskonsa hoiviin, kun pojan isä ja äiti muuttivat työn perässä eri paikkakunnille. Siskon väkivaltainen aviomies heitti Nixonin Nairobin kaduille. 

Katuelämä oli karua. Jätteiden keräämisellä ansaitsemillaan lanteilla lapset ostavat liimaa, sillä liiman haistelu on keinoa selvitä jatkuvasta nälästä ja pelosta.

 

Nenäpäivän tuella Nixon pääsi pois kadulta vuonna 2006 ja käy nyt lukiota. Sinäkin voit auttaa Nixonin kaltaisia katulapsia pääsemään kadulta kotiin ja kouluun. 

 

Nepal
Mallikoulussa ei käytetä karttakeppiä

Itä-Nepalin syrjäisillä seuduilla toimii 60 mallikoulua. Niissä opettajille on opetettu uusia, lapsikeskeisiä opetustapoja. Kouluihin on saatu kirjastot, opetusmateriaaleja ja leikkivälineitä. Viidessä vuodessa oppilaiden poissaolot ovat vähentyneet 90 prosenttia.

Kali Devin peruskoulun seitsemäsluokkalaiset tytöt kertovat, että aiemmin heidänkin koulussaan oli paljon fyysistä kuritusta ja oppilaiden nolaamista. Tytöt pelkäsivät ja jäivät pois tunneilta. Kun ei pärjännyt koulussa, kuritettiin tyttöjä myös kotona. Asiat ovat muuttuneet paljon mallikoulussa: rangaistuksia ei käytetä, nyt opettajat keskustelevat ja kannustavat. Sinun tuellasi lapset saavat käydä koulua turvallisesti!

Sierra Leone
Puhdas vesi vaalii elämää

Nyandewo asuu Sierra Leonessa Sungan kyllä. Hän on äiti, jolta on kuollut kolme lasta. Kaikki kolme menehtyivät ripuliin tai malariaan – tauteihin, joihin kenenkään ei pitäisi kuolla.

Kylän joki on ainoa vesilähde, sen vedellä peseydytään ja pestään pyykit. Vuosien ajan vettä myös juotiin ja käytettiin ruoanvalmistukseen. Ihmiset eivät tienneet veden aiheuttavat ripuli- ja oksennustauteja.
Vuosittain 150 asukkaan kylässä kuoli neljästä kuuteen lasta ripuli- tai oksennustautiin.

Pari vuotta sitten Punainen Risti opetti kyläläisille, kuinka juomavesi puhdistetaan. Kylään rakennettiin myös kaivo. Nyt lapset eivät enää kuole ripulitauteihin. Sinun avullasi viedään elämää pelastavaa tietoa

Malawi
Zude ei ole ikinä käynyt koulua

Zuden perhe asuu Malawissa, Salimassa, kaukana muusta kylästä. Zuden isosisko elättää sairaita isovanhempiaan, sisaruksiaan ja pientä vauvaansa, koska sisarusten omat vanhemmat ovat kuolleet. Pienellä maapalallaan sisarukset viljelevät maapähkinää, mutta sato on ollut huono. Niinpä Zude tienaa perheelle syötävää myymällä torilla muiden viljelemiä sitruunoita tai kantamalla toisille kyläläisille vettä.
Kukaan sisaruksista ei käy koulua, aika menee ruoan hankkimiseen. Sinun avullasi on iso merkitys! Noin kuudella eurolla saa 50 kilon maissijauhosäkin, josta riittää perheelle ruokaa kuukaudeksi.

Malawi
Lovenessin työ on torilla

10-vuotiaan Lovenessin molemmat vanhemmat ovat sokeita, pikkusiskoja Lovenessilla on neljä. Saliman kylässä Malawissa asuvan perheen omaisuus mahtuu pieneen: vaihtovaatteet, kaislasta punotut makuualustat, pari kattilaa ja asuinmaja. Perheen vanhimpana lapsena Loveness tienaa ruokarahoja torimyyjänä. Kova vastuu 10-vuotiaalle tytölle, jonka mielestä kivointa on pelata polttopalloa ja hyppiä ruutua. Sinun avullasi voimme auttaa Lovenessin kaltaisia lapsia käymään koulua ja leikkimään!

Malawi
Lea toivoo saippuaa

Noin 12-vuotias Lea asuu Malawissa Saliman alueella. Lea haluaa isona sairaanhoitajaksi, koska on nähnyt, miten isä ja paras ystävä Loveness saivat apua käärmeenpuremaan ja jalan haavaan sairaanhoitajalta. Lea on käynyt koulua säännöllisesti, mutta nyt saippua on loppu eikä likaisessa koulupuvussa pääse kouluun. Näin pienestä ei koulussa käynti saa olla kiinni!

Angola
Candida haluaa oppia lukemaan

Candida Castro on 17-vuotias yksinhuoltajaäiti Ginganga Moisesin kylästä, Angolan itäosasta. Kun Candida tuli raskaaksi, poikaystävä kieltäytyi vastuusta. Niinpä Candida jäi asumaan isänsä ja äitinsä taloon. Elantonsa Candida hankkii viljelemällä perheen yhteistä maatilkkua ja myymällä vihanneksia torilla. Iltaisin Candida pesee perheen pyykit ja tiskit kylän vieressä kulkevassa pienessä joessa. Samalla Dena-vauva pääsee pesulle. Kylässä toimii lukutaitoryhmä, johon osallistuu kolmekymmentä lukutaidotonta kyläläistä, suurin osa naisia.

Somalimaa
Asenteiden muuttaminen on pitkäaikaista puurtamista

Tyttöjen sukuelinten silpominen aiheuttaa vakavia terveysongelmia Somalimaassa. Somalitytöistä jopa 98 prosenttia ympärileikataan 6–9 vuoden iässä. Tuskallinen toimenpide aiheuttaa tytöille elinikäisiä vammoja ja vakavia terveysriskejä. Silpomisen seurausten ymmärtäminen etenee, kun koulutetaan yhteisöjen jäseniä, koululaisia, opettajia, kätilöitä, sairaanhoitohenkilökuntaa ja uskonnollisia johtajia sekä levitetään tietoa sukuelinten silpomisen haitoista tiedotusvälineiden kautta. Sosiaalityöntekijä Fatima Ahmed Ali uskoo muutoksen mahdollisuuteen. Paljon on jo tehty, mutta työ on silti vielä alkuvaiheessa. Sinun avullasi tämä työ viedään päätökseen!

Somalimaa
Safialle hyvä elämä tarkoittaa taloudellista itsenäisyyttä

Safia Ali Ismael on 22-vuotias nuori nainen, joka asuu Buraon läänissä, Somalimaan aavikoiden keskellä, yhdessä pienen Abdirahman-poikansa kanssa. Safian peruskoulu jäi aikoinaan kesken, mutta nyt hän on valmistunut Solidaarisuuden tukeman ammattikoulun kotitalouslinjalta. Koulutus toi töitä: Safia tekee ruokaa naapureille ja opettaa omalle luokalleen käytännön taitoja ja ruoanlaittoa. Tulevaisuuden haaveena on perustaa oma leipomo ystäviensä kanssa. Sinun avullasi Safian kaltaiset nuoret Somalimaassa saavat mahdollisuuden itsenäiseen elämään kotimaassaan!

Lahjoitusesimerkkejä

32€

Katastrofivalmiuskurssi (yhdelle henkilölle)

40€

Viikon koulutus yhdelle kyläkätilölle

50€

Siemeniä ja työkaluja maanviljelijäperheelle

120€

Lammas tai vuohi perheelle

1500€

Lukutaitokoulun opettajan kouluttaminen

Tutustu avustuskohteisiin

iKlikkaamalla nenää näet avustuskohteen

Mosambik

TURVALLINEN LAPSUUS AFRIKASSA

Tutustu Plan Suomi Säätiöön

Turvallinen lapsuus Afrikassa -kokonaisuus edistää lasten, erityisesti tyttöjen, oikeuksia ja suojelee heitä väkivallalta ja hyväksikäytöltä. 
 
Etiopiassa Plan tekee yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa lasten suojelun parantamiseksi. Haitalliset perinnäistavat loukkaavat erityisesti tyttöjen oikeuksia. Tyttöjä myös rohkaistaan toimimaan oikeuksiensa puolesta.
 
Etiopiassa kehitetään myös 0-8 -vuotiaiden hoitoa ja kasvatusta. Jos lapset eivät saa ensimmäisinä ikävuosinaan turvallista ja virikkeellistä hoivaa, he voivat jäädä jälkeen kehityksessään. Silloin he eivät ole valmiita kouluun, ja voivat sen vuoksi jäädä luokalle tai pudota koulusta kokonaan.
 
Myös Mosambikissa tuetaan alle kouluikäisten laadukasta hoitoa. Tavoitteena on lisätä valtion, yhteisöjen ja vanhempien, erityisesti isien, osaamista ja osallisuutta kasvatuksessa. 
 
 
Vakiluku
23,9 milj.
Keskimääräinen elinikä
50
Lukutaitoprosentti
55%
Lapsikuolleisuus alle 5-vuotiaat
142 (/1000 syntymää)
Absoluuttisen köyhyysrajan alapuolella elävät (alle euro päivässä)
60%
Kysymyksiä
Vastauksesi
Mikä on kassava?
Oikeassa olet!
Kassava eli maniokki on mukalakasvi, jota viljellään yleisesti Afrikassa. Mukuloista voidaan valmistaa jauhoja ja ryynejä, keitettyä kassavaa käytetään perunan tapaan.
Ei ihan!
Oikea vastaus on ruokakasvi.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Kuinka paljon maailmassa arvioidaan olevan lapsisotilaita tällä hetkellä?
Oikeassa olet!
Maailmassa on tälläkin hetkellä arviolta 300 000 lapsisotilasta yli 30 aseellisessa konfliktissa. Köyhyys, joutuminen eroon perheestä, huonot koulutusmahdollisuudet ja taistelualueella asuminen kasvattavat riskiä joutua lapsisotilaaksi.
Ei ihan!
Oikea vastaus on 300 000.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Paljonko maksaa yhden nuoren kouluttaminen kokiksi Somalimaassa?
Oikeassa olet!
100 eurolla yksi nuori saa puolen vuoden kokkikoulutuksen. Somalian konfliktien takia kokonainen sukupolvi on jäänyt ilman koulutusta tai muita työelämässä tarvittavia taitoja. Koulutus ja nuorten toimeentulomahdollisuuksien parantaminen on keskeistä Somalimaan jälleenrakennuksessa ja uusien konfliktien ehkäisyssä.
Ei ihan!
Oikea vastaus on 100 €.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Kuinka moni nuori tyttö Somalimaassa joutuu sukuelinten silpomisen uhriksi?
Oikeassa olet!
Arvioiden mukaan 90–98% tytöistä joutuu 6–9-vuotiaina silpomisen uhriksi. Silpomisen vastaisella työllä parannetaan naisten ja tyttöjen terveyttä ja ylipäätään naisten ja tyttöjen asemaa. Tällä on suora vaikutus tyttöjen mahdollisuuteen päästä kouluun. Vain terveet tytöt pärjäävät koulussa.
Ei ihan!
Oikea vastaus on noin 90 – 98%.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Kuinka moni lapsi päivässä kuolee ripulitauteihin?
Oikeassa olet!
Uskomatonta, mutta edelleen 3000 lasta päivässä kuolee ripulitauteihin. Puhdas juomavesi ja käsienpesu estävät tautien leviämistä
Ei ihan!
Oikea vastaus on 3000.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Kuinka paljon maailmassa arvioidaan olevan lapsityöläisiä?
Oikeassa olet!
Maailmassa on noin 158 miljoonaa lapsityöläistä (lähde: UNICEF). Heistä vain viidesosa saa palkkaa työstään.
Ei ihan!
Oikea vastaus on 158 miljoonaa.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Paljonko keskimäärin maksaa yhden lapsen kouluvuosi Nepalissa?
Oikeassa olet!
Noin 93 miljoonaa lasta jää vuosittain koulun ovien ulkopuolelle. Enemmistö heistä on tyttöjä. Esimerkiksi Nepalissa on mahdollista kustantaa kokonainen kouluvuosi 12 eurolla.
Ei ihan!
Oikea vastaus on 12 €.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Kuinka monta prosenttia Afrikan alakouluikäisistä lapsista ei pääse kouluun?
Oikeassa olet!
Oikein!
Ei ihan!
Tämä luku ei vielä riitä.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Kuinka monta prosenttia Afrikan alakouluikäisistä lapsista ei pääse kouluun?
Oikeassa olet!
Oikein!
Ei ihan!
Tämä luku ei vielä riitä.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Suomalainen nelihenkinen perhe käyttää keskimäärin 600€ kuussa elintarvikkeisiin. Paljonko malawilaisen vastaavan perheen kuukauden perusruokatarvikkeet maksavat?
Oikeassa olet!
Suurin osa tästä summasta kuluu maissiin, joka on yleisimmin käytetty raaka-aine malawilaisessa ruoanlaitossa.
Ei ihan!
Ei mennyt oikein. Malawilaisperheen käyttämä summa on pienempi.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Mistä afrikkalaiset saavat puhdasta juomavettä?
Oikeassa olet!
Aivan oikein! Kaivosta saadaan puhdasta juomavettä.
Ei ihan!
Ei.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Mikä on nairobilaisten katulasten lempipuuhaa vapaa-ajalla?
Oikeassa olet!
Pallo on monesti itse tehty yhteenpuristetuista muovipusseista.
Ei ihan!
Ei mennyt oikein.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Kuka ei kuulu afrikkalaiseen perheeseen?
Oikeassa olet!
Oikein meni, presidentti ei kuulu afrikkalaiseen perheeseen.
Ei ihan!
Afrikassa perhe ei ole vain isä, äiti ja lapset vaan paljon isompi yhteisö, jossa pidetään huolta toisista.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Mikä on kehitysmaissa suurin este kouluun pääsemiselle?
Oikeassa olet!
Oikein!
Ei ihan!
Ei aivan.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Mitä koulutetut tytöt tekevät toisin kuin koulua käymättömät?
Oikeassa olet!
Kyllä, olet oikeassa!
Ei ihan!
Nyt meni väärin.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Kenen tehtävä veden hakeminen on yleensä Afrikassa?
Oikeassa olet!
Kyllä, olet oikeassa! Pitkät vedenhakumatkat saattavat estää tyttöjen koulunkäynnin.
Ei ihan!
Ei aivan.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Kuinka moni peruskouluikäinen Keniassa ei käy koulua?
Oikeassa olet!
Lähes viidennes peruskouluikäisistä lapsista Keniassa ei käy koulua. Koulunkäynnin tukeminen onkin konkreettinen tapa auttaa lapsia. Kenian julkisissa peruskouluissa opetus on maksutonta, mutta koulupuvut ja -tarvikkeet sekä oppimateriaalit täytyy maksaa itse. Köyhissä perheissä koulupuvun puuttuminen saattaa katkaista lasten koulutien. Moni katulapsi on jättänyt koulun kesken ennen ajautumistaan kadulle.
Ei ihan!
Oikea vastaus on lähes viidennes eli noin 20%
Kysymyksiä
Vastauksesi
Miten koulunkäynti auttaa maasaityttöjä?
Oikeassa olet!
Kaikki vastaukset ovat oikein. Kun maasaityttö joutuu naimisiin lapsena, jää koulunkäynti kesken tai loppuu kokonaan. Lukutaito-opetus auttaa naisia toimimaan ja vaikuttamaan omaa elämää koskeviin asioihin.
Ei ihan!
Kaikki vastaukset ovat oikein. Kun maasaityttö joutuu naimisiin lapsena, jää koulunkäynti kesken tai loppuu kokonaan. Lukutaito-opetus auttaa naisia toimimaan ja vaikuttamaan omaa elämää koskeviin asioihin.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Kuinka suuri osa lapsista aloittaa koulun Bangladeshissa?
Oikeassa olet!
Vuonna 2008 kouluikäisistä lapsista 89 prosenttia aloitti koulun. Noin kaksi kolmannesta odotetaan jatkavan viidennelle luokalle saakka. Koulun keskeyttäneistä suuri osa aloittaa työnteon. Lähes viisi miljoonaa 5-14 -vuotiasta lasta tekee töitä.
Ei ihan!
Ei Ihan! Oikea vastaus on ilahduttavasti yhdeksän kymmenestä. Koska jokaisella lapsella on oikeus käydä koulua, tarvitaan vielä Nenäpäivänkin tukea.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Kuinka iso osa alle 5-vuotiaisista lapsista on alipainoisia Bangladeshissa?
Oikeassa olet!
Oikeassa olet! Runsas kolmannes alle 5-vuotiaista lapsista on alipainoisia Bangladeshissa. Maaseudulla 40 prosenttia väestöstä ei kykene hankkimaan riittävästi ja tarpeeksi ravinteikasta ruokaa.
Ei ihan!
Ei ihan! Oikea vastaus on runsas kolmannes.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Tyypillinen tiilentekijäperhe asuu väliaikaisissa asumuksissa savimonttujen läheisyydessä. Näiden asumusten pinta-ala on:
Oikeassa olet!
Oikeassa olet! Koska tiilenteko on kausiluontoista työtä Nepalissa, Intiassa ja Bangladeshissa, jotka ovat tämän hankkeen kohdemaat, asuvat tiilentekijäperheet todella pienissä väliaikaisissa ”taloissa”, joiden huonekorkeus on noin 1.5 metriä.
Ei ihan!
Ei ihan! Oikea vastaus on noin 8 m2 eli pienen varaston kokoinen asunto, jossa asuu neljä ihmistä.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Kuinka paljon palkkaa saa Bangladeshilainen tekstiilityöntekijä kuukaudessa?
Oikeassa olet!
Oikeassa olet! Bangladeshissa minimipalkka tekstiilialalla on noin 50 euroa kuukaudessa, mutta sitäkään eivät kaikki työntekijät saa. Yhden paidan valmistamisesta saa noin 2,4 senttiä. Syynä on pitkään jatkunut työoikeuksien ja ehtojen polkeminen ja toisaalta hajanainen ammattiyhdistysliike.
Ei ihan!
Ei ihan! Oikea vastaus on noin 50 euroa.
Kysymyksiä
Vastauksesi
Mikä seuraavista väittämistä EI pidä paikkaansa:
Oikeassa olet!
Oikeassa olet! Lapsilla on oikeus peruskoulutukseen ja normaaliin lapsuuteen. Heidän paikkansa ei ole pölyisissä ja vaarallisissa hikipajoissa alttiina riistolle. Koulutuksen kautta on hyvin todennäköistä että köyhyyden kierre saadaan katkaistua. Sen sijaan aikuisten työehdot pitää saada perus elämiseen riittävälle tasolle.
Ei ihan!
Ei ihan! Oikea vastaus on: kolmas vaihtoehto EI pidä paikkaansa.

APU MENEE PERILLE!

Nenäpäivän avustusvarat käytetään pitkäjänteiseen kehitysyhteistyöhön lasten oikeuksien, koulutuksen ja terveyden edistämiseksi. Nenäpäivän tuella tehtävä kehitysyhteistyö ei pelkästään vie välitöntä apua, vaan vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa apua saavissa maissa. Hankkeiden etenemistä valvotaan tiiviisti, sinäkin voit seurata netissä saavutuksia!

Nenäpäivän yhdeksän luotettavaa kumppanijärjestöä vievät avun luotettavasti perille. Nenäpäivää tukee iso joukko yrityksiä, joiden avulla valtakunnallinen kampanja rakennetaan kustannustehokkaasti ja keräyskulut pysyvät pieninä.