14.10.2011
Suomen viides Nenäpäivä-kampanja on virallisesti käynnissä ja mukaan on jo ilmoittautunut kymmeniä tiimejä. Mallia hauskalle varainkeruulle näyttävät Katri Helena, Ketonen ja Myllyrinne sekä Radio Millennium. Heidän pöljäilynsä on suoritettu, nyt tiimit odottavat sponssaajia – on aika lahjoittaa, kehitysmaiden lasten hyväksi!
Oman tiiminsä on jo perustanut moni kaveriporukka, yhteisö tai yritys. Ernst & Young haastaa Nenäpäivä-keräykseen kaikki suomalaiset kasvuyrittäjät, Landenin lapsiperhe matkusti Intiaan selvittämään, mihin Nenäpäivärahoja käytetään, Pohjois-Kymen musiikkiopisto järjestää Nenäpäivän kunniaksi konsertin, Yle Etelä-Karjalan maakuntaradio on ensimmäisten joukossa haastamassa muita maakuntaradioita kisaamaan parhaasta keräystuloksesta eli Mahtavanenäisimmän Maakuntaradion MM-tittelistä…
Osa tiimeistä lisää vaikeuskerrointa Nenäpäivä-haasteella. Lauantaiprojektin toinen juontaja – Arman Alizad tai Joona Kortesmäki – on luvannut vahata rintakarvansa, jos 2000 euron keräystavoite tulee täyteen. Ykkösen Aamu-tv:n juontajat lupaavat tanssia suorassa lähetyksessä 90-luvun hittitanssin Macarenan, jos keräystavoite täyttyy. Onhan nämä nähtävä – siis sponssaamaan!
Tiimejä on Nenäpäivän netissä jo kymmeniä, etsi suosikkisi ja sponssaa sitä! Tai perusta oma tiimisi ja haasta tutut siihen mukaan. Nyt on oikea hetki välittää ja antaa tukea köyhimmissä oloissa asuville lapsille.